SUOLAVEDESSÄ KEVYTSUOLATTU LOHI
(10 hengelle)
1-1½ kg lohta
2 l vettä
1½ dl suolaa
1 rkl valkopippuria
2 nippua tilliä
3 rkl sokeria
1 rkl suolaa
1. Anna lohen sulaa hitaasti puolisulaneeksi jääkaapissa. Keitä vesi ja suola
kattilassa ja anna jäätyä. Poista kalasta selkäruoto terävällä veitsellä, ensin
selkäpuolelta viiltäen ja lopuksi vatsan puolelta. Irrota ruoto niin, että
mahdollisimman vähän kalan lihaa jää siihen kiinni.
2. Pane kala lihapuolet vastakkain kannelliseen kulhoon ja kaada jäätynyt suolavesi
sen päälle. Anna kalan maustua kylmässä noin 2 vrk.
3. Leikkuulaudalla vierekkäin vasemmalla suolavedessä suolattua kalaa ja oikealla
kuivasuolattua kalaa. Vedessä suolattu on hieman vaaleampaa väriltään, mutta se on
säilyttänyt mehevyytensä.
4. Hienonna valkopippuri ja sekoita se suolan ja sokerin kanssa kulhossa. Hienonna
tilli. Poista kalan kylkiruodot ja selkäevää kiinnittävät ruodot palan paksummalta
puolelta. Levitä tilliä ja maustesekoitusta kulhon pohjalle, kalapalojen väliin ja
pinnalle. Pane kala uudelleen kylmään noin 12 tunniksi.
Raaputa valmiiksi maustuneen kalan pinnasta mausteet pois ja leikkaa se joko vinottain
ohuiksi viipaleiksi tai sentin paksuisiksi paloiksi tarjoiluvadille. Korista
sitruunaviipaleilla ja tillinoksilla.