HANNUN PIZZA-TAIKINA

1. 3x taikina = 2 pellillistä
2. Paista 225 noin 10 minuuttia.


PIZZA-TAIKINA

Täyte:
1. Hiiva liuotetaan 4 rkl haaleaa vettä.
2. Margariini sulatetaan 2 dl kuumaa vettä.
3. Vesiseokset yhdistetään.
4. Veteen lisätään puolet jauhoista ja suola.
5. Sekoitetaan loput jauhoista tasaiseksi taikinaksi.
6. Taikina levitetään pellille leivinpaperin päälle.
7. Tasoitetaan kaulimella.
8. Pizzapohja kohoaa riittävästi täytettä valmistettaessa.
9. Täytettä varten jauheliha ruskistetaan öljyssä, maustetaan aromisuolalla, valkosipulipulverilla ja valkopippurilla. Joukkoon lisätään myös herkkusieniviipaleet.
10. Pizzapohjalle levitetään tomaattiketsuppia, sen päälle asetetaan ohuita tomaattiviipaleita niin, että pohja peittyy.
11. Päälle levitetään jauhelihaseos, jonka päälle levitetään runsaasti pizzamaustetta.
12. Kaiken kukkuraksi vielä juustoraastetta.
13. Pizzaa paistetaan kuumassa uunissa 250 asteessa noin 20 minuuttia, kunnes pinta saa väriä ja pohja tuntuu veitsellä nostettaessa kypsältä.