Lumi faktaa
Lumilinnat
Lumihiutale
Lumitaide
Lumisota
Lumilinkit
Koti

Lumiukko


Lumiukkoja on helppo tehdä. Perusmateriaalina on lumi. Lisäksi tarvitaan porkkana, hiilen paloja tai tummia kiviä ja harja.

Lumiukkoa varten on hyvä ensiksi etsiä sopiva paikka. Paikka ei saisi olla liian rauhaton tai aurinkoinen, koska lumiukko saattaa tällöin poistua paikalta ennenaikaisesti.  

Kun sopiva paikka on valittu, lumesta pyöritellään palloja. Lumiukkon ruumishan koostuu yleensä kolmesta osasta, joten palloja tarvitaan ruumista varten kolme. Pallojen tulee olla erikokoisia; alimmaksi tuleva pallo on suurin ja päällimäinen eli pää pienin. Pallojen kokojen suhteen jokainen voi itse valita.

Pallot nostetaan päällekkäin, suurin siis alimmaiseksi ja pienin päälle. Pallot on hyvä kiinnittää toisiinsa lumella. Lumiukolle on kohteliasta tehdä myös kädet. Ne voi tehdä pienistä lumipalloista yhdistelemällä. Kädet on tarvittaessa vahvistettava pujottamalla sisälle esim. oksa. Kädet voidaan myös muotoilla lumesta lumiukon vartaloon.

Lopuksi lumiukko viimeistellään laittamalla porkkana nenäksi ja hiilet tai kivet silmiksi ja napeiksi. Lumiukolle voi antaa harjan käteen, ettei hän tunne oloaan turhaksi. Lumiukon voi myös vaatettaa, mikä onkin tarpeellista varsinkin pakkaspäivinä.



Edellinen sivu


(c) 1997 Red Bird