|
|
Lumirakennelmat
Lumi on erinomainen materiaali erilaisten rakennelmien tekoon. Sitä
on helppo muokata ja se on yleensä melko edullista verrattuna esim.
betoniin tai muihin nykyajan rakennusmateriaaleihin. Tosin me suomalaiset
olemme etuoikeutetussa asemassa, sillä meillä lunta on yleisesti
saatavissa, mutta joissakin maissa lumi on ns. "ylellisyystarvike" ja sen
saanti on rajoitettua. Myös kunnollisen oppaan puute on estänyt
lumilinnojen rakentamisen leviämistä. Eero Väänänen
on havainnut myös tämän epäkohdan ja julkaissut mainion
teoksen Lumilinnojen ym. lumirakennelmien rakennusopin, joka on
ollut näiden sivujen suuri innoittaja ja tietolähde.
Lumirakennelman rakentaminen on suunniteltava, kuten rakentaminen yleensäkin,
perusteellisesti. Ei ole mielekästä rakentaa esim. lumilinnaa
paikkaan, joka ei ole sille suotuisa. Rakennuspaikkaa valittaessa tulee
kiinnittää huomiota maaston ja rakennettavan rakennuksen asettamiin
vaatimuksiin. Onhan aivan selvää, että lumikirkkolla on
aivan erilaiset vaatimukset, kuin esimerkiksi perinteisellä lumilinnalla.
|